Aloitimme luokan kanssa opinnäytetöiden suunnittelun, aiheena uni. Aihe oli tietenkin laaja, jottei lopputuloksena olisi kaikilla saman näköistä työtä.
Itse koin laajuuden myös haastavana, sillä laajasta aiheesta oli vaikea saada kiinni. Kehittelin jo pari ajatusta mielessäni, mutta en tyytynyt niihin.
Näistä ensimmäinen työ olisi ollut öljylamppu. Työ olisi ollut toteutus-mahdollinen ja olisin saanut sen arvion mukaan helpostikin valmiiksi aikataulun mukaan, mutta aiheeseen liittyvä tarina työn takana ei mielyttänyt. Koin sen liian löyhäksi, kun kyseessä "yövalo" ja lampunhenki/unelmointi/toiveiden täyttymistä.
Toinen olisi ollut parranajosetti, sisältäen veitsen, partavaahtokupin sekä vaahtosudin. Tämä työ olisi vienyt enemmän aikaa, mutta olisi periaatteessa myös ollut mahdollinen. Tässäkään ei aiheeseen sitova tarina ollut mielestäni tarpeeksi hyvä. Parranajo on toki asia mitä miehet tekevät aina aamulla unen jälkeen, ja Sweeney Todd-elokuva on tarina unelmasta jossa koston välineenä on partaveitsi, mutta tarkempaa tarinaa en itse saanut aikaiseksi tälle työlle.
Niimpä hylkäsin sen ja aloitin alusta.
Sain aiheesta kiinni vihdoin, kun kuuntelin autoa ajaessani accapellaryhmä Club for Fiven version Tapio Rautavaaran kappaleesta, "Sininen uni". Tajusin että unilaulut ovat hyvin vanha kulttuuripiirre, ja että minulla olisi kokemuksesta jo tietoa kuinka tehdä hopeasta soitin. Hopeinen soitin olisi sidonnainen uni-aiheeseen unilaulujen ja uni-aiheisten koristelujen kautta.
Seuraavaksi pitäisi päättää koristelu, sen tyyli, ja kuinka sitoa se aiheeseen. Halusin tuoda esille myös valitsemani kappaleen kevyen tunteen, sen eleganssin. Jotenkin melodia muistutti minua kiekuroista, kaarista, pehmeistä kuvioista ja väreistä. Mieleeni juolahti taidesuuntaus Art Nouveau.
Art Nouveaun eleganssi, pehmeys ja naishahmot sopisivat tämän uniaiheisen työn koristeiksi täydellisesti. Kappaleen rauhallinen tahti ja pehmeät sävelet sopisivat hyvin Art Nouveaun edustamiin luonnonmuotoihin ja väreihin. Tosin hopeaa en itse haluaisi pahemmin "väritellä" emaleilla, mutta päätin kiinnittää yhteen yksityiskohtaan huomiota.
Kappaleessa mainittu kultainen sinilintu, saisi olla läsnä koristelussa, nukkuvan naishahmon kämmenellä lepäävänä. Tämän ajattelin kullata ja siivet kylmäemaloida sinisiksi. Muuten teos saisi olla hopeaa.
Luonnosteluvaiheessa koin hankaluuksia, sillä art nouveau oli minulle aika uusi tyylisuuntaus. Olin ollut tietoinen siitä kauan, mutta vasta lähiaikoina olen itse yrittänyt piirtää kyseisen tyylisuuntauksen mukaisesti. Kolme päivää koulussa luonnostellen, enkä ollut kovinkaan tyytyväinen lopputuloksiin. Ne olivat toki suuntaa antavia, mutta lopputulos silti hyvin hakusessa. Onneksi äitini päätti viedä minut matkalle Prahaan. Pakkasin mukaan luonnosvihonkin.
Praha on kaupunki jossa Art Nouveauta näki kaikkialla. Alphonse Mucha, yksi tunnetuimmista Art Nouveaun edustajista ja sen kehittäjistä, on yksi suurmiista Prahan kultturellisista vetonauloista. Käytyäni Mucha museossa, jäin erääseen Pariisi/Art Nouveau-teemaiseen kahvilaan luonnostelemaan.
Sytytin sikarin ja tilasin lasin absinttia. Avasin vihon. Otin esiin kynän ja kumin.
Absinttilasin ja kahden tunnin jälkeen, oli lopullinen luonnos valmis. Olin tyytyväinen. Totesin, että ilmapiirillä on suuri vaikutus työskentelyni laatuun. Myös kahvilan Art Nouveau-henkinen sisustus, pehmeä ranskalainen lounge-jazz, ja sikarin hitaasti leijailevat savukiekurat vaikuttivat lopputulokseen. Ankan koiven syötyäni totesin itselleni, että näin tehokkaan työskentelyn jälkeen voisin palata rauhallisin mielin koululle aloittamaan varsinaisen työn.
___________________________________________________________________________
Takaisin kouluun päästyäni, rupesin hommiin. Ensiksi kävin hakemassa valuvahaa, josta leikkasin vannesahalla itselleni sopivan palan.
Seuraavaksi, siirsin luonnoksen ääriviivat vahalle, pistelemällä luonnoksen (kopion) läpi kaiverrusvälineen piikillä, kunnes piikeistä näki linjat. Sitten lähdin veistämään ääriviivoja pitkin linjaukset, joiden mukaan sahaisin hahmon aihion irti vahakappaleesta.
Vahakappaleen irrottua, aloin muodostamaan hahmon eri pintakerroksia, tuoden esiin kolmiulottuvuuden.
Tämä oli ehkä työläin vaihe koko projektissa,
sillä vahan veistely ja muokkaaminen oli hidasta ja tarkkaa puuhaa. Näkemyksen
siirtäminen mielestä vahalle oli vaikeata myös senkin takia, kun täytyi
hahmottaa miltä lopputulos näyttäisi, vaikkei ollut edes puoltakaan esille
veistänyt.
Ensiksi tein vyötärön ja
lantion linjausta. Tärkeintä oli saada kehon kääntymispiste näkyviin.
Sitten muodostin reidet ja sääret, muistaen
jättää materiaalia kangasta varten.
Hiukset jätin loppuvaiheeseen, sillä tasojen
muodostelun loppuvaiheilla vasta näin, kuinka ohuet hiustasot tulisivat
olemaan.
Viimeiseksi veistin käden
jossa unien sinilintu lepäisi. Tajusin tässä vaiheessa leikanneeni liikaa vahaa
pois käden päästä, joten jouduin sulattamaan vahaa ja lisäämään sitä käden
päähän.
Lisäsin myös materiaalia oikean rinnan päälle, jotta
saisin muodostettua niistä tarpeeksi kolmiulotteiset.
Kasvotkin piti kohottaa pinnasta ylemmäs, jotta
olisi varaa kaivertaa niitä tarkemmin. Tämä osoittautui haastavammaksi.
Lopputulos oli kelpuutettava, sillä aikatauluni oli pahasti myöhässä tässä
vaiheessa
Lopuksi kevensin
veistosta sisäpuolelta, kaivertaen sitä mahdollisimman ontoksi. Minua pelotti
että kaiverran sen puhki, varsinkin kun opettaja painosti ohentamaan
materiaalia millin tarkkuuteen. Lopputuloksena 20g painava vahaveistos oheni
16,7g.
3,3g muutos on aika iso
ottaen huomioon kuinka kevyttä vaha kuitenkin on.
Saatuani vahan mieluisaan
malliin, taoin sitä vielä liekillä jotta se silottuisi. Sovitellessani sitä
okariinan pintaan, otin siitä vielä pari gramman kymmenystä pois. Mutta tajusin
että minun olisi lisättävä siihen vahaa jotta saisin sen myötäilemään okariinan
kantta paremmin. Tämän jälkeen vahaveistos painoikin lähemmäs 18g.
Otin valmiin
vahaveistoksen ja kiinnitin sen valmistamaani valupuuhun. Hetkellinen
jännittäminen, kun tajusin, etten ollut yhtään huomioinut koulun valuastioiden
korkeutta suhteessa vahaveistokseni korkeutta. Onneksi uudelleen sovittelun
jälkeen veistos mahtui juuri ja juuri.
Muistin punnita
valumuotin kumijalan, mutten muistanut punnita sitä valupuun kera. Siinä sitten
kipsin jo kovettuessa opettajani totesi tämän unohtuneen seikan. Ärsyttävä
hutilointi, joka asettaa koko valun (entistä) riskialttiimmaksi. Yritin muistaa
paljonko veistos painoi, ja sitten että kuinka paljon olin siihen vahaa
lisännyt. Sen lisäksi vielä pitäisi keksiä paljonko valupuun runko ja kanavat
painoivat. Lopputuloksena arvioin tarvitsevani 250g hopeaa valua varten.
Lähdin koululta
epävarmuuden tunne painaen ajatuksiani. Stressin määrä alkoi häiritä nyt
entistä enemmän.
________________________________________________________________________________
Seuraavan päivän aikana
juottelin rungon pohjakappaleeseen sisärakenteen. Tämän kyseisen työvaiheen
kanssa taistelin puolet päivästä, sillä juotettuani aina uuden sisärakenteen,
yritin lyhentää sitä sopivaksi. Lopputulos oli aina liian lyhyt.
Tämä työtuloksen heikentyminen johtunee
stressistä. Onneksi puolilta päivin sain ryhdistäydyttyä työskentelyni tason
niin, että onnistuin tekemään sisärakenteen. Onnistuin jopa sovittamaan
vastakappaleet yhteen
Päivän päättyessä ja
iltapajan alkaessa, olin saanut aikaan yllättävän paljon ottaen huomioon kuinka
paljon minulla meni asioita vikaan. Olin saanut rungon kummatkin puoliskot
viimeisteltyä, pohjan sisärakenteen juotettua sekä sovitettua ja vielä
vastakappaleet juotettua kiinni. Näyttäisi siltä että saisinkin tämän päivän
aikana paljon edistystä.
Kello neljän paikkeilla
alettiin lämmittämään ja sulattamaan hopeaa valua varten. Unohdin tietenkin
hakea kyseisen hopean. Kanslia oli mennyt kiinni jo kello kolmelta, joten ei
ollut mitään mahdollisuutta hakea materiaalia suoraan koululta. Minulla oli
kyllä pakissani jonkun veran hopeaa hukkapaloina, muttei kyllä sitä koko summaa
mitä valuun kaivattiin. Oli minulla levynä tarpeeksi hopeaa, mutta en raaskinut
sitä käyttää.
Onneksi iltapajaa pitävä
opettaja, Kuikka (Pekka Koponen), keksi vaihtaa hänen hukka-hopeansa minun
levyyni, jotta saataisiin tarvittava summa kasaan
Aseteltuani hukka-hopeat sulatusastiaan, laitoimme
ahjon päälle. Hetken odottelun jälkeen, oli hopea sulana ja valmis
kaadettavaksi.
_____________________________________________________________________________
Kaatohetkenä olivat kädet
vakaana, kun ohjasin sulatusastian nokan valumuotin reunalle. Kipsi vaikutti
olevan ehjä, alipainekone toimi kunnolla, eikä ongelmia näyttänyt olevan. Hopea
katosi kauhasta kipsiin. Jos tämä valu epäonnistuisi, ei minulla olisi mitään
mahdollisuutta enää korjata tilannetta. Ja sitten se tapahtui.
Hetkinen. Hopea katosi
kauhasta kokonaan kipsiin, siis ihan kokonaan. Siinä missä pitäisi olla suuri
tappi sulaa hopeaa, oli ammottava aukko, jonka pohjalla paistoi punainen piste.
Tämä vaikuttaa todella
pahasti siltä, että opinnäytetyöni saattoi juuri epäonnistua kokonaan.
Myös Kuikka, joka oli
ollut avustamassa, oli nyt sanaton. Jännitimme, tai pikemminkin kauhistelimme
siinä sen hetken, kun hopea jäähtyisi ja kovettuisi.
Minun miettiessäni kuinka
voisin mahdollisesti pelastaa vielä tilannetta tai että miten kertoisin tästä
luokanvalvojalleni, oli Kuikka ottanut pihdeillä valun ja ryhtynyt
jäähdyttämään sitä vedellä.
Hän antoi minunkin
jäähdyttää kipsiä vesiämpärissä.
Jännitys/kauhistus
lankesi, kun näimme jonkin mustan muodostuksen kipsin seassa. Kaivoimme sen
esiin, ja kuinka ollakaan, oli valu onnistunut! Seuraavat kaksi tuntia oli
täynnä hermostunutta naurua, innostuksen hyppelyitä ja suurta hymyä.
Siinä samalla käsien
vielä täristessä, putsasin valun kipsistä painepesurilla.
Vielä seuraavanakin
päivänä naureskelin hermostuneesti välillä, muistellen eilistä painajaismaista
hetkeä, kun tuijotin valukanavan tyhjää aukkoa, ja sieltä pohjalta punainen
”hopeasilmä” tuijotti takaisin. ’
Siistin hahmoa, irrottaen
valukanavat sahaamalla, poistaen muhkuroita ja kuplia palloporakoneella,
keventäen reunoja sekä hahmoa kokonaisuudessaan sisäpuolelta ja vahvistaen
yksityiskohtia.
Sitten hahmo oli valmis
kiinnitystä varten.
Tässä vaiheessa siirryin
takaisin rungon pariin sen verran, että tein sormireiät kanteen ja ”ikkunan”
pohjaan. Ikkunaksi kutsuttu reikä siis toimii okariinassa ilman halkojana,
antaen okariinalle resonointikyvyn, eli soinnin. Itse virittäminen tapahtuisi
myöhemmin (sillä jo ikkunan virittely vei puolet päivästä).
Tämän jälkeen työstin
kansipuolen lopulliseen kuntoon. Viilasin kaikki kuopat pois, sitten
mutakuopassa kävin läpi koko kannen, kunnes viilan jälkiä ei enää ollut. Vielä
kiillotusta rättilaikalla, ja pinta oli valmis.
Sitten valmistauduin
juottamaan.
Tässä vaiheessa
opponenttini Mikko Pyykkönen auttoi minua suuresti, avustamalla minua hahmon
kiinnittämisessä okariinaan pintilangalla. Toki hän on avustanut minua jo tätä
ennenkin suuresti, kuvaamalla projektia juuri dokumentointia varten.
Kun hahmo oli saatu
kiinni okariinaan pintilangalla, oli aika juottaa.
Juottaminen onnistui ihan
hyvin. Parissa kohtaa juote hieman karkaili, mutta muuten onnistuin ilman
suurempia ongelmia.
Okariinan jäähdyttyä, ryhdyin siistimään
karanneita juotteita pois okariinan kannesta. Päivän päättyessä okariinan kansi
oli puhdas.
Seuraavana päivänä oli
edessä kiillotus ja hopeointi. Olin jättänyt okariinan pohjan vielä
viilapinnaksi, joten menin seuraavaksi mutakuoppaan poistamaan viilan jälkiä.
Puoleen päivään mennessä olin saanut siistittyä, pohjan mutakuopassa, jonka
jälkeen siirtyisin kiillottamaan sen rättilaikalla. Lopputulos ei ensimmäisellä
kerralla miellyttänyt, joten filssasin koko pohjan uusiksi, antaen tällä kertaa
erityishuomiota peilauksiin. Toisen rättilaikkakierroksen jälkeen olin
tyytyväinen.
Hopeointia varten pyysin
Hannun apua. Hän ensiksi neuvoi minua miten keitetään okariinaa
ammoniakkivedessä, jotta kaikki epäpuhtaudet poistuisivat.
Parin keitoskierroksen
jälkeen siirryimme hopeoimaan.
Hopeoinnin aikana meillä
oli lähinnä ongelma sähkön virran kanssa, sillä ohut lanka jolla okariina oli
asetettu syanidialtaaseen, oli huono johtamaan virtaa. Hopeointi pinta kyllä
onnistui vaikka veikin enemmän aikaa kuin normaalisti.
Keittelin vielä okariinaa tämän jälkeen
puhtaassa vedessä, huuhdellakseni mahdolliset syanidijäämät okariinan sisältä.
Lopputuloksen sai esiin Wenolilla ja kiillotus rätillä. Hienoa tuli.
_________________________________________________________________________________
Kiillotuksen ja
hopeoinnin jälkeen oli aika kullata unien sinilintu koristehahmon kämmeneltä. Esivalmistelin
kullattavan alueen rajaamalla sen kynsilakalla, jottei kultausneste olisi
muiden kuin kullattavan alueen pintojen kanssa kontaktissa. Hetken päästä lakka
oli kuivunut, ja pääsin aloittamaan kultauksen
Tein kultauksen niin,
että pistin diodin päähän pumpulia. Toisen diodin sijoitin okariinan pillin
päähän. Joka kerta kun pumpuli osui okariinaan, se täydensi sähkökierron, näin
laukaisten kullan siirtymisen kultausnesteessä pumpulin kautta okariinan
koristehahmon pintaan. Varovaisen työskentelyn jälkeen, kultaus oli valmis.
Lopputulos oli virheetön.
Lopuksi vielä kiillotin
kullatut alueet kiillotusterällä painellen. Lintu kiilsi.
Seuraavaksi olisin
värjännyt linnun siivet ja pyrstön koloriitilla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut,
sillä koululla ei ollut tarvittavia materiaaleja silloin. Täytyi siis luopua
tästä suunnitelmasta. Voi olla että värjään siivet myöhemmin.
_________________________________________________________________________________
Värin puuttuessa minun oli jatkettava eteenpäin.
Patinoin koristehahmon vielä blitzillä, jotta pintojen syvyyserot
korostuisivat. Yritin välttää blitzin leviämistä okariinan pinnalle, jottei se
värjäisi hankalasti kiillotettavia alueita vahingossakaan. Tämä ei kuitenkaan
onnistunut, vaan blitzi karkasi pinnalle asti kolmessa kohdassa. Onneksi sen
saikin irti yllättävän helposti Wenolilla ja kiillotusrätillä.
_________________________________________________________________________________
Hopeinen okariina, joka
on kiillotettu pohjasta, osittain kannesta, mattapinnoitettu läheltä
koristehahmoa ja jonka kohokohtana on kullattu pieni lintu. Koriste hahmo,
rauhallisesti nukkuva nainen, on kiedottu sensuellisti lakanaan, joka myötäilee
tämän kehoa. Lakana itsessään käyttäytyy kuin vesi, tuoden rauhallisten kaarien
muodot esille peilauksin ja varjostuksin. Patina varjostaa myös hiuksia, tuoden
kaarevat ja vesimäiset muodonliikkeet esille. Kultainen lintu naisen kämmenellä
on unien sinilintu, laulussa mainittuna.
Kaiken kaikkiaan työ
edustaa Tapio Rautavaaran tekemän, Club for Five- accapellaryhmän tulkitseman,
Sininen uni- kappaleen rauhallisuutta ja lempeyttä.